Muistorunoja

Taas valo viiltää taivaanrantaa,se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,jota niin paljon rakastaa.
Sen järjellä me ymmärrämme, kun toinen lähtee, toinen jää.
Vain pieni lapsi sisällämme,ei sitä tahdo käsittää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaakulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaasinua paljon rakastin.
Niin monet kerrat, tähän rantaan,olemme tulleet ennenkin.
Jättäneet kahdet jäljet santaan,nyt yhdet vain vie takaisin.
Siis hyvää matkaa, ystäväni,en enää puhu enempää.
Tärkeimmän tiedät, ja se riittää,muu on nyt yhdentekevää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaakulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaasinua paljon rakastin.
* * *
Alla taivaankaaren tumman uinuu maa,
pitkän päivän touhut nyt jo nukuttaa.
Nyt hiljaa silmäs sulje ja pääsi pieni paina unenkeijun kainaloon.
* * *
Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessäja
etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua,
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi.
ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.
* * *
Vaipui voimasi hiljalleen,
hetki lähdön läheni.
Päivänä kauniin kesäisen,
tuli luoksesi lepo ikuinen.
* * *
Sain syliini palan taivasta,
nyt tiedän mitä kaivata..
Oli aika raskaiden päätösten,
saattaa sut huomaan enkelten.
Nyt saat juosta seuraten heitä,
ei kipu enää elämääsi peitä.
Suru on suuri ja lohduton,
mut tiedän - sun hyvä olla nyt on
* * *
Nyt olet vapaa ja mukana tuulen,
saat kulkea rajalla ajattomuuden.
Olet kimallus tähtien,
pilven lento,
kasteisen aamun pisara hento.
* * *
En ole poissa,
vaan luoksesi saavun,
mukana jokaisen nousevan aamun,
ja jokaisen tumman illan myötä
toivotan sinulle hyvää yötä
* * *
Sulle *** lainata voin,
sanoi Jumala minulle kerran.
Sille kaksitoista vuotta elämää soin
tai vain muutaman tuokion verran.
Sinun tehtäväsi on sitä rakastaa,
kunnes se ylittää elämän rajan;
saat nähdä vaivaa ja uurastaa,
sen pienen elämän ajan.
Se tuottaa sinulle monet huolet
ja usein vie vaivasi hukkaan,
mutta surustasi se kantaa myös puolet
ja sen muistot ei unohdukaan.
Se on maasta ja maaksi sen tultava on,
en muuta voi luvatakaan.
Eihän surusi ole pohjaton,
jos et sitä iäksi omaksi saakaan?"
Ja vastasin Herralle näin;
''Olkoon niin, antaa surunkin tulla,
koiranpennulle, jonka sinulta sain,
on silti kylliksi hellyyttä mulla.
Olen onnellinen, että omistin sen,
joka hetkestä kiittäen.
Ja surun tullessa tuskallisen,
sen kestän ymmärtäen.
Ja kun ystäväni on lähtenyt koirien taivaan maahan,
tämän kiistojen maailman jättänyt,
sen muistoksi kuulkaahan, otan toisen ***,
heiluvahäntäisen haukahtajan.
Sitä rakastan ja hoidan sen pienen elämän ajan."
* * *
Kauniina nauhana vuosien päivät,
helminä jokainen muistoiksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
* * *
Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän.
Yht'äkkiä huomaa,se päättyikin tähän.
Muistot kauniit voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.
* * *
Ei jaksanut sydän kultainen,
vaan lähdit luokse pilvien valkeiden.
Kyyneleet eivät tuo sinua takaisin,
vaikka hetkellisesti sitä toivoinkin.
* * *
Katseesi kopin pienessä ikkunassa,
on vieläkin muistoissani olemassa.
Talletan tuon kuvan syvälle sydämeen,
kun pyyhin silmäkulmastani kyyneleen.
Nuku siis rauhassa syvää unta,
ympärilläsi sateenkaaren valtakunta.
* * *
Sinä tulit suoraan sydämeen,
sinä toit lohdun murheeseen.
Sinä olit pieni,
mutta silti suuri niin,
jäät luokseni ainiaaks ajatuksiin.
Nuku rauhassa pieni koiraenkeli,
joka siipiään maailmassa kokeili.
Lennä takaisin koirien maailmaan,
sinne mistä tulitkin aikoinaan.
On ikävä suuri ja loputon,
mut sinun onnesi yksin tärkeintä on.
Tule uniin, tule tuulenhenkäyksiin,
tule elämäin illan ja aamun ruskotuksiin
* * *
Jossakin ylhäällä hoveissa taivaan
koiraenkeli pieni odottaa
ei enkelten kanssa leiki se lainkaan
vaan yksin portille istahtaa
"pian isäntä saapuu, tiedän sen
ja minulle huutaa kutsuen".
Muut enkelit kulkevat ohitse sen
matkalla luo valtaistuimen
se katsettaan luo niihin suruissaan
ja yhä odottaa portillaan
"mä tiedän, että jos odotan,
mua isäntä kutsuu, kutsuuhan"?
Ja isäntä alhaalla päällä maan
istuu nojatuolissaan
unohtaa joskus ja hiljaa kuiskaa
"on koira poissa, ei hännänhuiskaa"
koiraenkeli korviaan höristää
ja unissaan muistaa isäntää
Ja kun isäntä viimein tultuaan
ulkopuolella odottaa vuoroaan
että kuolema ovea raottaa
ja hänkin sisälle tulla saa
hän kuulee tutun haukunnan
koiraenkelin rakkahan...
* * *
Niin vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun suuren,
aivan valtavan,
sisintä hiljaa kuin riipien kalvavan.
Ei enää virkaa talutushihnalla,
lämmittäjää kylmillä varpailla.
Poissa katse tummien silmien,
ja se haukku - sitä enää kuule en.
* * *
Jäi jäljelle vain irtokarvat,
sydämeen suuret avohaavat.
Ja ne repaleiset takinvuoret,
kaikki ne revityt lelut, puunkuoret...
Vain jokainen muisto,
hetki täynnä elämää,
kun näitä muistelen -en koskaan yksin jää
* * *
Vaikka *nimi* oli vain koira pien,
niin sydämeni valloitti samantien.
Kului vuodet liian nopeasti pienen ystävän,
hiipui hiljalleen pois ilo elämän.
Ei jaksanut sydän vanha tuo,
tahtoi lentää jo kotiin taivaanisän luo.
* * *
Ansaitset unen rauhaisan
ja kiitoksen kaikkein kauneimman.
Suo anteeksi rakkaani kyyneleet nää,
ne on rakkautta ja ikävää.
* * *
Hetki jolloin kanssasi olla sain
oli unta jo tänään vain.
Rakastan sua edelleen,
ei mikään tule väliimme.
Vaikka kaukana olet tästä lähtien,
sydämessäni paikkasi ikuinen.
Aina kuljet mukanain, ajatuksissain ja teoissain.
* * *
Nuku pikkuinen rauhassa,
ikiuneen tietäen,
ajasta yhteisestä,
koska sinua unohda en.
Kiitos siitä lyhyestä ajasta
jonka sain viettää kanssasi,
kulkea vaikeatkin ajat rinnallasi.
kauniista muistoista jotka jätit jälkeesi.
Nyt en osaa muuta, kuin itkeä perääsi.
Kiitos öistä, päivistä, kaikesta.
Ajoista helpoista ja vaikeista.
Kiitos,
kun opetit millaista on rakastaa koko sydämestään..
Mutta sitä ei olisi tarvinnut opettaamillaista on,
kun rakkaimpansa menettää.
* * *
Nimesi sun muistan,
mieleeni sen ikuistan.
Kuvasi sun kehystän,
rakkaan hyvän ystävän.
Nyt syttyi taivaalle uusi tähti,
kun rakas koirani viimeiselle matkalle lähti.
Nyt olet tähti,
nyt olet maa,
tuulessa saatamme koskettaa.
Niin monta kertaa minä lähdin ja sinä jäit.
Kotipihaan.
vain yhden kerran,
yhden ainoan kerran sinä lähdit ja minä jäin.
Itkemään.
* * *
Kun kaipaus ja ikävä polttaa niin,
että satuttaa,
kuuntele silloin sydäntäsi, joka kertoo sinulle,
että se oli onnea ja iloa parhaimmillaan,
ja nyt muistot ovat kauneinta mitä sinulla on.
* * *
Syttyi taivaalle uusi tähti,
koiraenkelinä tästä maailmasta lähti.
Nyt saat juosta lailla tuulen
vihreillä niityillä ajattomuuden.
Tuskaa,
kipua,
surua ole ei
uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.
Hyvää matkaa pikkuinen,
täällä sinua mä ajattelen.
* * *
Hiljaisuus valtaa hämärän huoneen,
tuskaa sen tiedän minulle tuoneen.
Valo kirkas häikäisee ikkunasta,
tuudittaa pientä koiranpoikasta.
Rakas koira valolta silmänsä sulkee,
kohti taivasta kulkee.
* * *
Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
* * *
Minä katsoin sinua pitkään ja hellästi silittelin,
ja mietin,
lieköhän ketkään silmin niin
katsetta luoneet,
hellyyttä hellempää,
tai ystävyyttä suoneet
mi aina ymmärtää?
teit sen joka hetki,
minunlaistani palvoit ain,
ja nyt kun päättyy yhteinen retki
sinä katsot, katsot vain
-mutta sylissäni vielä
sinä nuolet kädenselkää,
ja minä tiedän,
että et siellä metsänpeitossa peikkoja pelkää
– sillä sinne sinut kannan alle turpeen nukkumaan,
kunhan lääkärin pistää annan sinut uneen kuolettavaan,
mutta vielä hetken verran sun
sydämes sykintäätahdon kuunnella tämän kerran,
niin hyvää ja elävää.
Mä en usko tarua ollenkaan,
eläinten taivasta oisi,
nehän aina antavat parastaan
eikä kelleen murhetta soisi,
ja jos sieluista sitten puhutaan
miten Luoja niin unohtaisi,
ihan itseluomilta luoduiltaan?
ei niin hän tehdä saisi.
Ennen kuin silmät sammuivat
minä kerroin oravista,
joita eläinten taivaassa haukkua saa
ihan kaikista puiston puista
-ja sitten se vaipui,
vaipui vain
ja kuono kylmeni kokonaan,
sitä pitelin vieläkin polvellain
ja tietenkin myös,
sitä sieluaan.
* * *